Mittapituuksia ja kampauksia

Viime viikolla leikkasimme harjoituspäähän ”mittapituusleikkauksen”. Eli leikkauksessa kaikki hiukset ovat saman mittaisia. Leikkaus aloitettiin ristijaolla ja mittana käytettiin mestarikamman pituutta. Leikkaus onnistui hyvin ja leikkasinkin pään aika lailla itsenäisesti. Lopuksi päälle sai tehdä föönikampauksen jos kerkesi. Minä tein pyöröharjalla peruskampauksen. Kampauksesta tuli hieman sellainen keski-ikäisen naisimmeisen juhlakampaus 😀

Ristijaosta lähdettiin

Ristijaosta lähdettiin

Tässä lopputulos edestä

Tässä lopputulos edestä

Vasen sivu

Vasen sivu

Takaosa

Takaosa

Tästäpä innostuneena ajelin koulupäivän päätteeksi äitini luo ja leikkasin hänen pitkät kutrinsa hieman lyhyemmiksi. Äidilläni on ollut tukan kasvatusoperaatio käynnissä parisen vuotta, joten johan tuota olikin aika leikata. Harmaita hiuksia meinasi teettää äitini armottomat kikkurat ja totaalisen erimittaiset hiukset. Onneksi äiti oli tyytyväinen ja onnistuin leikkauksessa hyvin, toki leikkauskin oli simppeli.

Ennen ja jälkeen. Viitisen senttiä taisi lähteä kuivaa latvaa pois

Ennen ja jälkeen. Viitisen senttiä taisi lähteä kuivaa latvaa pois

Näin pikkuruisilla ja yksinkertaisilla leikkauksilla sitä täytyy aloitella 🙂

Työharjoittelupaikassa on tullut treenailtua kampausten tekoa. Kampauspäähän on väännetty jos jonkinmoista kauheutta ja tänään luokkakaverin tukkaan tein ensimmäisen kampauksen elävälle oliolle. Oishan tuo saanut olla vähän muodokkaampi ja paremmin suunniteltu, MUTTA yllätin kuitenkin itseni suht positiivisesti 😀 Kaippa näillekin tekeleille voi vielä joskus nauraa.

Seuraavaksi kuvakollaasia kampausnäpertelyistä…

Nyt ollaan jo lähellä onnistumista banaaninutturassa :D

Nyt ollaan jo lähellä onnistumista banaaninutturassa 😀

Vielä minä nuo sivurutut kesytän

Voihan sivuruttu!

Banaaninuttura takaa. Vielä on paljon parannettavaa :)

Banaaninuttura takaa.

Pystynuttura kumilenkillä.

Pystynuttura kumilenkillä.

Pystynuttura takaa

Pystynuttura takaa

Ja nyt siihen ihmisen kampaukseen 😀 (Vasen puoli kampauksesta meni vähän niin ja näin mutta oikealta puolelta ihan ok luomus. Pikkuisen olisi saanut ollaa vielä enemmän ryhtiä ja kiharaa päällisosassa)

 

Puolikas bansku ja sen päälle raudalla kikkurat

Puolikas bansku ja sen päälle raudalla kikkurat

Hauska sinänsä etten koskaan ole tykännyt tehdä kampauksia, mutta nyt olen jopa jollain tapaa innostunut niiden tekemisestä. Toki nämä alkuräpeltelyt on mitä on ja joku ammattilainen saattaisi saada halvauksen näitä kuvia katsoessaan mutta antakee anteeksi keltanokalle!

Etiäpäin sano mummo lumessa kun kissalla pöytää pyyhki tjsnp! 😉

/Salla

 

 

 

 

Leikkuuhommia ja epäonnistuneita nutturoita

Viime torstaina saatiin tarvikesalkku, missä oli jos jonkinlaista tavaraa. Salkku sisältöineen maksoi 399e. Salkkuun kuului liuta erilaisia harjoja, kampoja, fööni, pinnejä, partaveitsi, pari harjoituspäitä yms. Hiustenleikkuukone sekä sakset täytyy vielä itse hommata, joten kyllä tässä alkuvaiheessa setelitukot palaa roihuten 🙂

Torstaina päästiin myös pesemään harjoituspäät ja tehtiin seuraavaa päivää varten ositukset leikkauspäähän. Perjantaina koittikin ensimmäiset hiustenleikkaukset. Leikkasimme leikkauspäältä latvat tasaisiksi, jonka jälkeen saimme leikata latvoihin hieman muotoa, teimme toisesta leikkauksesta hieman alas päin pyöristyvän.  Hiusten leikkaus oli niin kivaa etten todellakaan malttaisi odottaa että pääsen leikkaamaan ihan kunnon malleja hiuksiin!! Hiusten leikkaus sujui siis hyvin 🙂

Tiistaina meillä oli koulussa hieman luppoaikaa, jonka jokainen sai käyttää parhaalla näkemällänsä tavalla. Luokkakaverini kanssa kävimme entisten opiskelijoiden harjoituspäät ja ajattelimme kokeilla banaaninutturan tekoa. Ei ristus, eihän siitä mitään tullut 😀 Pieni hiki voi tulla päähän kun koittaa kampausten opettelu. Minulla on ollut koko aikuisikäni lyhyt tukka, eli eipä ole paljoa treeniä tullut noiden kampausten suhteen.

Pää valmiina leikattavaksi

Pää valmiina leikattavaksi

Tyytyväinen asiakas pikkuisen lyhyemmällä tukallaan

Tyytyväinen asiakas pikkuisen lyhyemmällä tukallaan

Yllättävän nopea oli oppia saksien oikea ote 🙂

Kunnon tuhero banaaninuttura :D

Kunnon tuhero banaaninuttura 😀

Tästä ei oo kun suunta ylöspäin! 😀

Nyt työkenkien ostoon, huomenna kutsuu harkkapaikka!

/Salla