Tekemisen tulva

Vaihdoin työharjoittelupaikkaani pienempään kampaamoon pari viikkoa sitten. Syy vaihtoon oli se että pääsisin tekemään sekä seuraamaan enemmän parturin töitä. Löysinkin aivan MAHTAVAN paikan. Pääsen todellakin tekemään kaikkea ja joka päivä opin uutta! 🙂 Olen ollut paikassa nyt kaksi kokonaista päivää ja kaksi vajaata päivää. Olen leikannut kahden ihmisen tukat, pessyt sekä föönannut useamman asiakkaan päät, valinnut asiakkaalle värit, levittänyt värejä, tutustunut permiksen saloihin yms. yms. Ihanata!

Kotona intouduin värjäämään sekä leikkaamaan parhaan kaverini hiuksia. Tässä ennen ja jälkeen kuvat.

Ennen

Ennen

Jälkeen. Värjäys tehtiin idhair paintin väreillä. Pohjana medium brown ja päällä Copper Orange

Jälkeen. Värjäys tehtiin idhair paintin väreillä. Pohjana medium brown ja päällä Copper Orange

Metsuriseksuaali ja hänen vaimonsa

Metsuriseksuaali ja hänen vaimonsa

Viime perjantaina meillä oli vähän lunkimpi koulupäivä. Tutustuimme toisiimme mukavan tekemisen ohella. Kuvassa näkyvän pariskunnan lookki on luotu metsänantimista 😀

Elämäni ensimmäinen lämpörullilla tehty kihara... Noh, sen on näköinenkin :D

Elämäni ensimmäinen lämpörullilla tehty kihara… Noh, sen on näköinenkin 😀

Kaverille tein harkkapaikassa tehohoidon (Colorphflexillä) Pikkuisen on tuo eka kuva liioiteltu kun ei ole takkuja auki harjattu, mutta voin sanoa että kuontalo oli aivan erituntuinen käsittelyn jälkeen.

Kaverille tein harkkapaikassa tehohoidon (Colorphflexillä) Pikkuisen on tuo eka kuva liioiteltu kun ei ole takkuja auki harjattu, mutta voin sanoa että kuontalo oli aivan erituntuinen käsittelyn jälkeen.

Itseäni ilahdutin idhair paintin silver mixerillä :) Katsokaas muuten miten hiton hyvin on Goldwellin Elumen kestänyt päässä :)

Itseäni ilahdutin idhair paintin silver mixerillä 🙂 Katsokaas muuten miten hiton hyvin on Goldwellin Elumen kestänyt päässä 🙂

Ja loppuun vielä ranskis nurinpäin ja vinottain tjs. :D

Ja loppuun vielä ranskis nurinpäin ja vinottain tjs. 😀

Huomenna on koulussa omien asiakkaiden päivä. Kaveri tulee hiusten leikkaukseen sekä kampaukseen. Vielä on hieman auki mitä teen mutta jonkin sortin lettikampaus se tulee olemaan. Kiva päästä tekemään oikeaan päähän kampausta, koska tuo kampauspään karva on jotain aivan kauheaa.