Aurinkoinen Espanja

Ja aurinkoiset ihmiset! Noh, melkein kaikki on aurinkoisia, mutta jostain syytä harjoittelupaikka mihin mentiin oli aika myrskynsilmä. Samoja kumihanskoja olisi pitänyt käyttää neljä viikkoa, paikassa ei lainkaan sos.tiloja ja muutenkin aika nafti paikka. Töitä saatiin tehdä ja asiakkaita oli paljon, harmi vaan että työpaikkaohjaajat tyytyivät vain lähinnä vittuilemaan ja tiuskimaan. Aika nopeasti oli selvää että neljää viikkoa ei moista käytöstä siedetä. Wilma soittikin sitten torstaina työpaikkaan ja kertoi asiallisesti, että miksi emme enää halua tulla heille. Perjantai ja lauantai kuluikin uutta harjoittelupaikkaa etsien. Paikkaa etsiessä tuli myös selville, että emme todellakaan olleet ainoat jotka olivat livistäneet ”pakoon” ensimmäisestä työharjoittelupaikasta. Mahotonta meininkiä! 😀 Löydettiin onneksi aivan mahtavalta vaikuttava paikka Helmi Beauty Salon. Sinne siis huomenna kello kymmenen 🙂 Eiköhän tämä iloksi tästä muutu.

Espanjassa on muutoin ollut kivaa ja ilmatkin ovat olleet erittäin suotuisat 🙂 Paljon on suomalaisia, mutta heitä pääsee nopeasti pakoon Malagan puolelle 🙂

 

Valitettavasti kuvia en pysty tänne laittamaan puhelimeni kautta, mutta kuvapäivitys tulkoon sitten myöhemmin 🙂 Voitte kuvitella tähän kuvat jylhistä vuorimaisemista, katkarapuateriasta ja aurinkoisesta rantaviivasta 😉

Epsanjaan!

Reippaan parin viikon päästä starttaisi matka Espanjaan työharjoittelun merkeissä. Olemme Espanjassa työharjoittelussa nelisen viikkoa ja vajaan viikon otamme rennosti.

Tuosta Espanjan reissusta varmaan tännekin sitten luokkakaverini kanssa kirjoittelen enemmän. Työharjoittelupaikkana meillä toimii eräs suomikampaamo ja toivotaan että kaikki menee hyvin ja hommia riittää. Mukaan reissuun lähtee mieheni ja poikani…toivottavasti tulee ikimuistoinen reissu hyvässä mielessä 😀

Tässä pari työtä mitä olen työharjoittelupaikallani sekä kotonani tehnyt:

Vaaleaa raitaa, persikkaraitaa ja hentoa vaaleanpunaista taittoa tukkaan

Vakioasiakkaalle vaaleaa raitaa, persikkaraitaa ja hentoa vaaleanpunaista taittoa

wp_20160824_15_40_49_prowp_20160824_15_40_39_pro

Sitten oikein kunnon Granny-tukkaa –>

Harmi kun lähtötilanteesta ei ole kuvaa. Asiakkaalla siis reipas blondi polkkatukka, johon laitettiin KC luximan anthracitella harmaata ja jatkot käsittelin ColorMaskin Graphitella

Harmi kun lähtötilanteesta ei ole kuvaa. Asiakkaalla siis reipas blondi polkkatukka, johon laitettiin KC luximan anthracitella tyvi sekä pituus. Jatkot käsittelin ColorMaskin Graphitella

wp_20160910_18_11_46_pro

Tukasta tuli kyllä aika kiva 🙂

 

-Salla

 

Juhlakampauksia

Työharjoittelu loppuu ensi viikolla ja olen kyllä saanut tehdä töitä niin paljon, että täytyy taas olla kiitollinen hyvästä työpaikasta 🙂 Miesten hiustenleikkuut sujuvat jo rutiinilla ja itsenäisesti. Samoin miltei kaikka naisten hiustenleikkuut. Olen kyllä todella tyytyväinen, että näinkin nopeasti näissä hommissa on tullut edistyttyä.

Olen päässyt tekemään parit juhlakampaukset ja tänä iltanakin taas lisää luvassa 🙂

Tässä muutama tekele.

Harjoituspäähän tehty juhlakampaus rullapohjan kera

Harjoituspäähän tehty juhlakampaus rullapohjan kera

Lakkiaiskampaus ja minun henkilökohtainen painajainen, niskanuttura :D Vielähän tuo olisi saanut sileämpi olla.

Lakkiaiskampaus ja minun henkilökohtainen painajainen, niskanuttura 😀 Vielähän tuo olisi saanut sileämpi olla.

Tässä tänään tekemäni rento juhlakampaus

Tässä tänään tekemäni rento juhlakampaus

Letti on aika hyvin muokattavissa juhlallisemmaksi, esim. helmillä tms.

Letti on aika hyvin muokattavissa juhlallisemmaksi, esim. helmillä tms.

WP_20160616_07_48_01_Pro

Tämä lettikampaus on ehket minun suosikkini näistä. Tästä saa niin monta eri variaatiota että vain taivas on rajana (ja omat kyvyt :D)

/Salla

KC-Koulutuksen antia

Pari viikkoa sitten olin assistenttina KC:n koulutuksessa. Teemana oli blondit ja koulutuksessa jäikin hyviä vinkkejä mieleen. Viileät sävyt ovat pikkuhiljaa poistumassa ja tilalle on tullut mm. ruusukultaa ja marjaisia blondisävyjä.

Tässä kuvassa hiukset ovat sävytetty KC:n luximasarjan strawberry blondella

Tässä kuvassa hiukset ovat sävytetty KC:n luximasarjan strawberry blondella

Ja tässä Luximan Smoky Rose

Ja tässä Luximan Smoky Rose

Tähän tukkaan tehtiin Olaplexhoito kahdesti ja blondattiin yhden kerran. Tukka oli todella huonossa kunnossa ja siitä napsaistiinkin viisi senttiä pois. Olaplex teki tukasta ihanan pehmeän!

Tähän tukkaan tehtiin Olaplexhoito kahdesti ja blondattiin yhden kerran. Tukka oli todella huonossa kunnossa ja siitä napsaistiinkin viisi senttiä pois. Olaplex teki tukasta ihanan pehmeän!

Mahtui joukkoon yksi viileäkin tapaus :) Taitto on tehty Luxima Men Silver Foxilla

Mahtui joukkoon yksi viileäkin tapaus 🙂 Taitto on tehty Luxima Men Silver Foxilla

Tässä koko mallijoukko. Ihania sävyjä! :)

Tässä koko mallijoukko. Ihania sävyjä! 🙂

Tuosta Luximasta hullaantuneena teinkin koulussa asiakkaalle hieman persikkaisen värjäyksen. Tukusta kävin viikonloppuna haalimassa kasan KC:n värejä joilla aion kaverin tukan värjäillä tulevana keskiviikkona. Ehdin kyllä jo yhtä sävyä itsellenikin kokeilemaan 😀

Tässä koulussa tekemäni värjäys. Tein värjäyksen raitahupulla ja tulos oli mielestäni oikein hyvä. Asiakas tykkäsi myös lämpimästä sävystään.

Tässä koulussa tekemäni värjäys. Tein värjäyksen raitahupulla ja tulos oli mielestäni oikein hyvä. Asiakas tykkäsi myös lämpimästä sävystään.

Töihin tilattiin uudenlainen raitahuppu ja hetihän sitä piti päästä kokeilemaan seuraavalle asiakkaalle joka ovesta sisään astui :D

Töihin tilattiin uudenlainen raitahuppu ja hetihän sitä piti päästä kokeilemaan seuraavalle asiakkaalle joka ovesta sisään astui 😀

Lopputuloksena eläväinen raita :)

Lopputuloksena eläväinen raita 🙂

Tähän loppuun vielä hiustatuointikokeilu. Hieman itseäni pistää silmään tuo epäsymmetrisyys, mutta josko sitä seuraavalla kerralla osais saksia millilleen kohilleen :D

Tähän loppuun vielä hiustatuointikokeilu. Hieman itseäni pistää silmään tuo epäsymmetrisyys, mutta josko sitä seuraavalla kerralla osais saksia millilleen kohilleen 😀

 

Laineita ja rullakampauksia

Kampausten tekoa en ole pitkiin aikoihin treenannut koulussa, joten treenailin sitten eilen ihan urakalla 🙂

Ensimmäinen lainekokeilu

Ensimmäinen lainekokeilu

Olin kyllä ihan suhteellisen tyytyväinen tähän, mutta paljon on parannettavaa vielä. Takaosa ei ollutkaan ihan sitten näin "nätti"

Olin kyllä ihan suhteellisen tyytyväinen tähän, mutta paljon on parannettavaa vielä. Takaosa ei ollutkaan ihan sitten näin ”nätti”

Lainepään kuivumista odotellessa tekaisin rullapohjan tälle harjoituspäälle ja heitin hänet kuivuriin siksi aikaa kun lainepää oli harjattavissa :)

Lainepään kuivumista odotellessa tekaisin rullapohjan tälle harjoituspäälle ja heitin hänet kuivuriin siksi aikaa kun lainepää oli harjattavissa 🙂

Romanttista kiehkuraa ja sileitä pintoja

Romanttista kiehkuraa ja sileitä pintoja

Etuosa oli minusta onnistunut

Etuosa oli minusta onnistunut

Tätä jos haluaisi asiakkaalle hifistellä, niin suoristusraudalla voisi nuo kiehkurat vielä siloittaa oikein napakoiksi :)

Tätä jos haluaisi asiakkaalle hifistellä, niin suoristusraudalla voisi nuo kiehkurat vielä siloittaa oikein napakoiksi 🙂

Kampaus oli mielestäni oikein sievä ja opettajakin oli erittäin tyytyväinen tähän. Kyllä tässä on taas jotain opittu 🙂

Pikainen kalanruotolettinuttura

Pikainen kalanruotolettinuttura

WP_20160418_10_29_22_Pro

Tässäkin yhden päivän pikainen kampauskokeilu takkuiseen kampauspäähän :D

Tässäkin yhden päivän pikainen kampauskokeilu takkuiseen kampauspäähän 😀

WP_20160405_13_46_16_Pro

Tämmöisiä kampauksia tällä kertaa.

Palataanpa taas, kunhan on jotain kuvia tänne laitella 🙂

 

Adios!

/Salla

Erikoisempia värikokeiluja

Olen tässä nyt muutamana viikkona ollut työharjoittelussa tutussa ja turvallisessa kampaamossa Ilossa Varkaudessa. Sain viime viikolla tehdä kaksi asiakasta alusta asti loppuun aivan omin nokkineni, mikä oli tosi mukavaa 🙂

Todella lyhyt kevättukka, tumman ruskealla pohjalla hopeinen raita

Todella lyhyt kevättukka, tumman ruskealla pohjalla hopeinen raita

WP_20160415_12_39_25_ProWP_20160415_12_39_30_ProWP_20160415_12_39_38_Pro

Kaveristani on tainut tulla minulle jo vakioasiakas 😀

Sitten olikin luvassa hieman erikoisempi työ. Tähän sain vapaat kädet ja työpaikkaohjaajani oli hieman ihmeissään värivalinnoista, kunnes näki lopputuloksen.

Hiukset ennen

Hiukset ennen

WP_20160415_14_21_48_ProWP_20160415_14_21_52_Pro

Ja mitäs sitten tehtiinkään…..

Tsädäm!

Tsädäm!

Pohjavärinä Goldwellilta oranssia ja oranssinvaaleaa sekoitettuna ja pituus Elumenin pinkkiä

Pohjavärinä Goldwellilta oranssia ja oranssinvaaleaa sekoitettuna ja pituus Elumenin pinkkiä

Leikkasin aika napakan polkan ja tein asiakkaalle otsatukan

Leikkasin aika napakan polkan ja tein asiakkaalle otsatukan

Tämä oli tosi kiva työ ja tekijä sekä asiakas olivat tyytyväisiä. Veikkaan, että tukka paranee kunhan se tästä hieman kulahtaa vielä 🙂 Räväkälle asiakkaalle räväkkä kuontalo 😉

/Salla

Pitkien hiusten kevätilme

Olen kunnostautunut tekemään lyhyitä hiuksia, niin nyt onkin ollut onni ja ilo tehdä välillä pitkille hiuksille leikkauksia ja värjäyksiä.

Tein kotona kaverilleni ”tee mitä haluat”-tukan. Minulla on pussillinen Id Hair Paintin värejä, joten sieltä valikoitui Mahongy Brown väri tyveen ja pituuteen. Elävyyttä tukkaan saatiin tekemällä raitoja vaalennusaineella 🙂

Ennen 1

Ennen 1

Ennen 2

Ennen 2

Ennen 3

Ennen 3

Ja tässä lopputulos….

Sivulle lyhyempää tukkaa

Sivulle lyhyempää tukkaa

Päällisosaan tein yhden kerroksen ohuita raitoja ja alaosaan kaksi harsomaista palkkiraitaa

Päällisosaan tein yhden kerroksen ohuita raitoja ja alaosaan kaksi harsomaista palkkiraitaa

WP_20160402_18_38_29_Pro

Täytyy sanoa, että olen suhteellisen tyytyväinen tähän suoritukseen 😀 Kotona kun ei ole opettajaa lähellä jolta voisi kysyä apua, niin on itse katsottava ja pähkäiltävä miten leikkaus tehdään. Lopputulos oli onnistunut. Tosin jos olisi ollut mahdollista, olisin tyveen laittanut enemmän luonnonsävyä, mutta nyt oli mentävä niillä purkeilla mitä kotoa löytyi 🙂

Tänään olikin sitten koulussa asiakas, joka oli itse blondannut hiuksiaan kotona ja samalla saanut päänahkaansa allergisenreaktion myötä rakkuloita. Tukka oli erittäin läikykäs (”Supikoira”) ja tavoitteena oli mahdollisimman tasainen vaalea väri ja mieluiten viileän vaalea 🙂

Lähtötilanne. Tukka oli luonnossa keltaisempi kuin kuva antaa ymmärtää.

Lähtötilanne vaalennuspesun jälkeen. (Jauhetta, hoitoainetta, hapetetta ja lämmintä vettä)

 

Tummimat kohdat saatiin jo vaalennuspesulla kesytettyä, mutta keltaisuutta oli edelleen enemmän kuin mitä kuva antaa ymmärtää.

Päädyin Lorealin Majirel-sarjaan vaalennustehon vuoksi. Sekoitin Ash ja Violet (helmiäinen) sävyjä keskenään.

Päädyin Lorealin Majirel-sarjaan vaalennustehon vuoksi. Sekoitin Ash ja Violet (helmiäinen) sävyjä keskenään.

Vaalennusväri täytyi levittää asiakkaalle siten, ettei sitä mene hiuspohjaan.

Vaalennusväri täytyi levittää asiakkaalle siten, ettei sitä mene hiuspohjaan.

ja valmista!

ja valmista!

Lopputulos oli luonnollinen ja viileän vaalea. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsi Donald Trup-lookista eroon ;)

Lopputulos oli luonnollinen ja viileän vaalea. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsi Donald Trump-lookista eroon 😉

Itselleni tungin päähäni viime viikolla Color Paintin Hot Pinkin mixattuna hoitoaineeseen. Tuli aika kiva hattaratukka :)

Itselleni tungin päähäni viime viikolla Color Paintin Hot Pinkin mixattuna hoitoaineeseen. Tuli aika kiva hattaratukka 🙂

/Salla

 

Kevättä rinnassa! \o/

Nyt tulee taas pitkän kirjoitustauon jälkeen aika tuhti postaus. Kaikista töistä en ole kuvia ottanut, mutta muutamista kylläkin.

Viime viikolla koulussa sain ottaa jo täytettäväksi kolmannen vuoden tavoitejaksolapun, joten voi olla hyvinkin mahdollista että saan jo ensi jouluna paperit. Haluan kuitenkin ensiksi olla aivan ”valmis” ennen kuin astun itsenäisesti tätä hommaa tekemään, eli jos jouluna ei vielä ole sellaista oloa että olisin jo valmis, niin sitten jatkan koulua kevääseen. Hirveän nopeasti on tämä aika mennyt ja kun ahkerasti tekee niin se myös palkitaan 🙂

Kesäksi olen miettinyt työharjoittelua jossain kampaamossa, sillä saisi myös opintoja eteenpäin ja varmuutta/osaamista omaan tekemiseen. Sitä on onneksi tässä muutama kuukausi vielä aikaa miettiä.

Mutta nyt niihin töihin mitä olen/olemme päässeet tekemään…

Peruukki-/tuuhennepäivä

Koulussa meillä oli pari viikkoa sitten peruukki-/tuuhennepäivä. Harmillisesti koululle ei juurikaan asiakkaita tullut (olisiko tapahtuman markkinointi ollut liian maltillista?!), mutta kaksi asiakasta saimme kuitenkin.

Ensimmäinen asiakas oli tuuhenneasiakas. Hänellä ei varsinaisesti ollut mitään hätää hiustensa kanssa, mutta kuitenkin hieman ohuehkot, mistä syystä hänen tyvikasvunsa tuli esiin jo aika varhaisessa vaiheessa hiusten värjäyksen jälkeen.

Asiakas oli käynyt hiustenvärjäyksessä vajaa kaksi viikkoa sitten

Asiakas oli käynyt hiusten värjäyksessä vajaa kaksi viikkoa sitten

Hiustuuhennepuutereista löytyy eri sävyjä, joten varmasti lähes kaikille sieltä sopiva sävy löytyy.

Hiustuuhennepuutereista löytyy eri sävyjä, joten varmasti lähes kaikille sieltä sopiva sävy löytyy.

Lopputulos oli mielestäni aika hyvä ja huomaamaton. Tuo tuuhennepuuteri sisältää hiuskuituja ja se on koostumukseltaan samanlaista kuin hiuspuuteri. Kuopiossa toimiva Kinnunen myy tuuhennepuutereita, eli sieltä niitä saa, jos alkaa tyvikasvu tai pälvikaljuisuus harmittamaan. Yhden purkin hinta taisi pyöriä siinä 30-40€ hintaluokissa, mutta on kuitenkin aika riittoisaa ainetta. Tuuhennetta ei kannata sirotella koko päähän vaan ainoastaan ongelmakohtiin. Pakettiin saa ostettua erikseen myös kiinnitysaineen, mutta esim. tämän asiakkaan kohdalla myös hiuslakka ajaa saman asian.

Meillä oli myös yksi peruukkiasiakas, mutta hänestä minulla ei ole kuvia näyttää. Kävimme läpi erilaisia vaihtoehtoja hänelle sekä peruukinhoitamisohjeita. Päivään jäi aika paljon luppoaikaa, joten saimme itse kokeilla peruukkeja toisillemme, totta kai niitä piti sitten kokeilla 🙂

Taidan pitää vielä omat hiukseni enkä lähde kasvatusprojektiin :D

Taidan pitää vielä omat hiukseni enkä lähde kasvatusprojektiin 😀

Peruukkiasiakkaiden kanssa täytyy kuitenkin olla hienotunteinen. Monelle asia on niin arkapaikka ettei siinä passaa paljoa lähteä pelleilemään tai ehdottelemaan jotain liian räiskyvää mallia, mikä asiakkaalle ei sovi. Suurin osa peruukkiasiakkaista ovat kuitenkin pitkäaikaissairaita ja eivät ehket ihan näin ilomielellä hiuksia sovittele niin kuin minä tuossa kuvasarjassa.

Muodonmuutos

Työharjoittelujaksolla teimme työpaikkaohjaajan kanssa asiakkaalle muodonmuutoksen. Asiakas oli voittanut muodonmuutoskilpailun ja antoi työpaikkaohjaajalleni vapaat kädet hiustensa suhteen. Minä olin hieman apukätenä siinä sivussa.

Asiakas saapui meille pitkähiuksisena

Asiakas saapui meille pitkähiuksisena

Ja lähti aika lyhyellä tukalla :)

Ja lähti aika lyhyellä tukalla 🙂

Hiuksiin tehtiin marmonointitekniikalla raitoja

Hiuksiin tehtiin marmonointitekniikalla raitoja

Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja hiuksiin tuli lisää eloa. Asiakas oli kärsinyt hiustenlähdöstä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia, joten pitkä tukka sai siitäkin syystä lähteä.

Lyhyiden hiusten iloa

Vakioasiakkaani tuli taasen hiusten värjäykseen ja leikkaukseen. Vielä ei kuulemma ollut blondauksen aika, joten tummassa oli pysyttävä. Sain vapaat kädet ja ajattelin lähteä tekemään kirkkaan turkoosia päällisosaa ja tumma tyveä. Vaallenusaineen voima ei tällä kertaa riittänyt tarpeaksi vaaleaan pohjaan turkoosille, joten se kirkkaan turkoosi meni enemmänkin meren vihreäksi. Lopputulos ei kuitenkaan ollut hullumpi, ehkä ennemminkin ihan hauska vahinko 😀

Tässä hieman lähtötilannekuvia:

WP_20160317_12_17_16_ProWP_20160317_12_17_25_ProWP_20160317_12_17_36_Pro

Ja tässä lopputulos:

Tyveen laitoin 3N:ää ja ripauksen sinistä mixeriä, jotta siihen saadaan tuhkainen/metallinen sävy

Tyveen laitoin 3N:ää ja ripauksen sinistä mixeriä, jotta siihen saadaan tuhkainen/metallinen sävy

Päälle tuli vaallenus jonka päälle Elumenin turkoosi ja taitoin tein vielä Color Paintin turkoosilla.

Päälle tuli vaallenus jonka päälle Elumenin turkoosi

Tein vielä Elumenin päälle taiton Color Paintin turkoosilla

Tein vielä Elumenin päälle taiton Color Paintin turkoosilla

Ehkä ensi kerralla vähän jotain iisimpää 😀 Mutta kaikkeahan täytyy kokeilla, ei tätä hommaa muuten opi.

Sitten sainkin koulussa tehdä koulukaverilleni hiustenleikkuun sekä värjäyksen. Tykkään aivan älyttömästi leikata lyhyttä tukkaa. Koulukaverilleni tehtiin aika paljon samanlainen leikkaus kuin aiemmassa kuvassa olevalla kaverillani on.

Ennen

Ennen

Jälkeen (huomatkaa miten kaikki nauttii olla kuvattavina)

Jälkeen (huomatkaa miten kaikki nauttii olla kuvattavina)

Ennen

Ennen

Ja jälkeen :)

Ja jälkeen 🙂

Vielä sivusta ennen-kuvaa

Vielä sivusta ennen-kuvaa

ja jälkeen

ja jälkeen

Tuli aika magee rokkitukka ja koulukaverikin tykkäsi. Oranssit magmaraidat saivat kyytiä ja tilalle laitettiin Color Paintin Hot Pinkkiä sekä Purple Rainia.

 

Ja sitten tähän loppuun vielä tuuletukset, nimittäin permanentin rullauskoe meni läpi! Eli nekin monien kymmenien kertojen rullausharjoitukset palkittiin vihdoin ja yllätin itseni nopeudella 🙂 Kyllä tämäkin näköjään tästä alkaa sujumaan.

Tiiliskivirullaus

Tiiliskivirullaus

WP_20160318_10_29_17_Pro

Laitetaan nyt tähän samaan syyssyyn muutamia kuvia mitä en ole tänne jaksanut vielä laittaa. Nämä kaikki ovat alkusyksyn töitä, lukuunottamatta tuota pitkän tukan liukuvärjäystä (sen teimme koulukaverin kanssa yhdessä reipas kuukausi sitten)…

WP_20160122_13_14_47_Pro

Ensimmäiset kuviot hiustenleikkauskoneella

Hiustaidetta :D

Hiustaidetta 😀

Pikakampaus

Pikakampaus

Pikakampaus sivusta

Pikakampaus sivusta

Pitkän tukan liukuvärjäys

Pitkän tukan liukuvärjäys

Tulihan noita muutama kuva tähän postaukseen, niin jospa näillä taas tarkenee vähän aikaa 🙂

/Salla

 

 

 

Opinnot etenee :)

Takana on kahden viikon työharjoittelu, joka sisälsi hirveästi kaikkea mukavaa puuhaa. Pääsin tutustumaan hiusten värjäyksen saloihin, hiusten leikkaamiseen sekä kampausten tekemiseen. Työpaikkaohjaajani on aivan loistava ja hän antoi minun tehdä aivan kaikkea, sekä häneltä sain hyviä neuvoja ja vinkkejä. Jonkun verran tuli leikattua poikien/teinien hiuksia ja ananastyyli tulikin tutuksi.  Pääsin tekemään muutamat naisten hiustenleikkauksetkin, mikä olikin yksi harjoitteluni tavoitteista.

Ennen työharjoitteluani tein koulussa asiakkaalleni liukuvärjäyksen lyhyeen tukkaan sekä mallinmuutosleikkauksen. Harmi kun en taaskaan tajunnut ottaa ”ennen”-kuvaa :/. Tyvi ja sivuosat tulivat tummanruskealla, päälaelle laitoin viininpunaista, etuosaan Elumenin violettia ja pinkkiä.

Liukuvärjäys lyhyessä tukassa :)

Liukuvärjäys lyhyessä tukassa 🙂

Ripsienpidennyksiä olen myös jonkin verran tehnyt, mutta vain tutuilleni. Tilasin uusia ripsikuituja ja miehen siskolle pääsin niitä sitten testaamaan ensimmäisenä. Laitoin silmiin D-kaarta, 0,15 ja pituudet 10mm-16mm. Tämä on kyllä sellaista näpertelyä, että saa varmasti vuoden päivät näitä väännellä ennen kuin alkaa olla ammattilaistason jälkeä 🙂

Ja sitten tähän väliin hieman ripsienpidennyksiä :)

Rpsienpidennyksiä 🙂

Phototastic-6_2_2016_48bc0cc7-66f1-4f06-be22-e175875047d9(2)[1]

Tässä myöskin D-kaarta ja pituudet 8-16mm

Vanhojentansseihinkin tuli tehtyä yksi asiakas. Teimme koulukaverini kanssa yhdessä asiakkaan. Minä vastasin asiakkaan meikistä ja Wilmalla päävastuu oli kampauksesta, hieman auttelin kiehkuroiden asettelemisessa, rullaamisessa sekä etuosion asettelussa.

WP_20160219_09_45_51_Pro

Meikistä tein suhteellisen kevyen, koska asiakan ei juurikaan käytä meikkiä vapaa-ajallaan

Meikistä tein suhteellisen kevyen, koska asiakas ei juurikaan käytä meikkiä vapaa-ajallaan.

Kampaus vasemmalta sivulta

Kampaus vasemmalta sivulta

Kampaus oikealta sivulta

Kampaus oikealta sivulta

Kampaus takaa

Kampaus takaa

Harjoittelussa kerkesin vääntämään myös permisrullauksia harjoituspäähän. Kyllä se työnjälki näköjään on parantunut ensimmäisiin rullauksiin verrattuna 🙂 Edelleen on vetosuunnat vähän hakusessa, mutta paranemaan päin kuitenkin. Koulussa olen päässyt jo pari rullausta tekemään ihan elävälle asiakkaalle ja onnekseni voin todeta että oikeaan tukkaan, oikealle ihmiselle, rullaus on mahdottoman paljon helpompaa.

WP_20160218_13_13_26_ProWP_20160218_13_14_04_Pro

WP_20160218_13_13_43_Pro

Huomenna onkin iisipiisipäivä, nimittäin omien hiusten laittopäivä. Taitaa mun kuontalo kääntyä takaisin blondiksi, eli lopputulos jotakuinkin Donald Trump 😀

Loppuun vielä kuva ystävästäni, jolle tein meikin sekä lyhyeen tukkaan kampauksen.

12524213_10153815187733798_7425345398922437007_n

 

 

 

Hiuksen rakenne, hiuspohjan ongelmat ja niiden hoitaminen

Saimme koulusta etätehtävän joka käsittelee otsikossa mainittua aihealuetta 🙂

Ajattelinkin hoitaa tämän koulutehtävän niin, että laitan sen tänne luettavaksi.

Hilsetyyppejä on olemassa kahdenlaisia. Kuiva hilse sekä rasvainen hilse. Nämä hilseet ovat helppo erottaa toisistaan.

Kuiva hilse on ”pöllyävää”/ilmavaa ja johtuu kuivasta päänahasta. Eli kuivassa hilseessä itse hilse on itseasiassa päänahkaa, joka irtoaa kuivuutensa takia hiuspohjasta.

Kuiva hilse

Kuiva hilse

Rasvainen hilse on tahmeaa ja talimaista. Rasvainen hilse johtuu normaalia rasvaisemmasta hiuspohjasta, eli rasvaisesta hilseestä kärsivillä talin tuotanto on yleensä normaalia kiivaampaa.

Rasvainen hilse

Rasvainen hilse

Miten näitä ongelmia sitten hoidetaan kotikonstein?…

Kuivan hilseen hoito:

Ensimmäinen ohje on, älä raavi! Hiuspohjan kutina on kiusallista, mutta raapiessasi hiuspohjasi ongelma todennäköisesti vain pahenee. Raapiminen voi aiheuttaa hiuspohjaasi haavoja, jotka ovat alttiita tulehduksille. Hiuspohjaa kannattaa hoitaa siihen sopivilla tuotteilla, joita saat omasta kampaamostasi tai apteekeista. Itse suosittelisin System 4 Oil Cure Hair Maskia, joka kosteuttaa hiuspohjaasi. Meillä on ollut koulussa juurikin nuo System 4:sen tuotteet käytössä ja moni kuivasta hiuspohjasta kärsivä on niistä avun saanut. Voit laittaa myös hiuspohjaasi tavallista perusvoidetta silloin tällöin kuivuutta ehkäisemään. Hiukset tulee pestä päivittäin! Hiuksia ei kannata käsitellä kemiallisesti ennen kuin pahin kuivuusongelma on saatu hoidettua.

Kuivalle päänahalle

Kuivalle päänahalle

Rasvaisen hilseen hoito:

Tässäkin pätee sama ohje kuin kuivaan hilseen hoidossa, älä raavi! Rasvainen hilse on siitä ikävää, että se tarttuu hiuspohjaasi erikokoisiksi laikuiksi, jotka saattavat punoittaa ja aristaa. Rasvaisen hiuspohjan hoidossa avainasemassa on päivittäinen pesu oikeanlaisilla tuotteilla. System 4:selta löytyy tähänkin vaivaan oiva apu, System 4 Climbazole. Jos rasvaisen hiuspohjan ongelmat jatkuvat hoidoista huolimatta, niin silloin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Joissain tapauksissa syy rasvaiseen hilseeseen saattaa olla silsasieni ja silloin tarvitset sienilääkityksen.

rasva

Kampaamoissa on saatavilla myös hiuspohjan tehohoitoja, joita suosittelen lämpimästi. Tilanteen ollessa paha, kannattaa hiuspohjan hoidoissa käydä kuurinomaisesti parin viikon välein. Kaupasta saataviin hilseshampoisiin ei kannata turvautua, koska todennäköisesti ne vain pahentavat oireitasi.

Jotkut sairaudet voivat myös aiheuttaa hilsettä. Häiriö hormonitoiminnassa, stressi, neurologiset häiriöt (esim. Parkinsonin tauti) –> immuunijärjestelmän heikkeneminen sekä lääkitys.

Muista siis, hyvä kotihoito kampaamon tuotteilla, päivittäinen pesu, terveellinen ruokavalio sekä säännöllinen hoito kampaamossasi 🙂

Terveellinen ruokavalio tulikin tuossa mainittua, joten seuraavaksi voisimme lyhyesti käsitellä sitä. Jos olet suurikin sokerihiiri, kannattaa sokerin syömistä vähentää. Saatko riittävästi sinkkiä? Sinkki on hyväksi hiuksillesi, ihollesi ja koko kehollesi 🙂 Sinkkiä saat mm. seuraavista ruoista: liha ja lihatuotteet, kala, maitotuotteet, siemenet ja pähkinät, tumma suklaa, parsakaali, pinaatti ja herneet. Myös erilaiset B-vitamiinit ovat kehollesi tärkeitä, niitä saat mm. näitä tuotteista: maitotuotteet, pavut, idut, mantelit, pähkinät, siemenet, maksa ja luonnonriisi sekä tummanvihreät kasvikset, kuten parsakaali. Muistathan lisäksi, että aikuisen ihmisen tulisi juoda vettä päivässä vähintään 1,5-2 litraa.

Kaupoista/apteekeista on saatavilla erilaisia vitamiinilisiä, mutta itse liputan täysin ruokavalion puolesta! Mikään tabletti ei voi korvata luonnosta saatavaa ravintoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita ihotauteja mitkä voivat aiheuttaa sinulle hiuspohjan ongelmia kuivan hilseen, rasvaisen hilseen ja sieni-infektion lisäksi ovat ruusu, atooppinen ihottuma, akne, psoriaasis, ruoka- ja ravintoaineallergiat. Edellä mainittujen ongelmien suhteen kannattaa toki kääntyä lääkärin puoleen, mutta esim. monia ihottumia pystyy varmasti itse hoitamaan muuttamalla ravintotottumuksiaan (tämä on henkilökohtainen mielipiteeni).

Hiuksen rakenne, rakennevauriot sekä erilaiset hiusten ongelmat:

Hius koostuu kolmesta kerroksesta, uloimpana  on pintakerros (suomukerros), sen sisällä kuitukerros ja sisimpänä ydin.

Terveen hiuksen suomukerros on nätisti kiinni ja terve hius kiiltää, kun taas huonokuntoinen hius on eloton, mattamainen ja suomukerros on auki.

tevrerikki

Terve hius

Terve hius

Huonokuntoinen tukka

Huonokuntoinen hius

Alimman kuvan mukaisen tukan saat värjäämällä hiuksia ahkerasti kotona, käyttämällä suoristusrautoja/kihartimia ilman lämpösuoja-aineita, vääränlaisilla shampoilla (esim. Linna-shampoo ja Hieno Suomalainen -shampoo ovat aika tujuja aineita), erilaislla tukikäsittelyillä (kihara, suoristuspermanentti jne.).

Ylimmässä kuvassa hiuksen suomukerrokset ovat kiinni ja alimmassa auki. Kummatko hiukset sinä ottaisit? 😉

Toki hiuksiakin on erilaisia. Kaikilla ei ole paksua tukkaa, vaan hiukset voivat olla erittäinkin ohuet ja niitä voi olla vähän. Itselläni on aika ohuet hiukset, mutta onneksi hiuksia on paljon.

Hiuksiakin voi hoitaa, mutta ikävä tosi asia on se että, jos olet saanut hiuksesi suomukerrokset tuhottua, niin ei niitä mikään aine saa palautettua ennalleen. Ainoa lääke siihen on hiusten leikkaus. Nykyään markkinoille on tullut hyviä tehohoitoja joita saat omasta kampaamostasi. Itse tein taannoin koulukaverilleni harjoittelupaikassa tehohoidon Colorphflexillä.

Pahoittelen kehnoa kuvanlaatua. Mutta tässä siis enne ja jälkeen hoidon

Ensiapua kärsineelle tukalle

Jos kärsit kovinkin ohuesta tukasta, tarkista että ravintoasiat ovat kunnossa. Raudanpuute ohentaa hiusta, joten se asia kannattaa hoitaa kuntoon. Myös biotiininpuute saattaa olla ongelman takana. Voit kokeilla biotiinivalmistetta. Myös stressi ohentaa hiuksia ja aiheuttaa hiusten lähtöä.

Näin pakkasaikaan hiusten sähköisyyteen ja kuivuuteen avuksi ovat (yllätys! yllätys!) oikeanlaiset shampoot ja hoitoaineet. Hiuksiin on saatavilla myös sähköisyyttä vähentäviä suihkeita. Rasvaisen tukan saat myös elvytettyä päivittäisellä pesulla ja oikeanlaisilla tuotteilla, joten kipin kapin ostoksille lähimpään kampaamoosi.

Yhteenvetona kaikkiin hiuspohjan/hiusten ongelmiin voisin sanoa:

Liiku, syö terveellisesti, juo vettä, lepää, hoida itseäsi ja hiuksiasi, niin koko kroppa voi paremmin!

happy

/Salla