Syksyn kuulumisia

Kesä oli ja meni ja suurimmaksi osaksi olinkin töissä. Joko hiusjuttuja tai ripsihommia. Ammattiosaamisen näyttöjä on tullut kiitettävästi tehtyä ja niitä ei enää paljoa puutu. Permanentit ovat yllättäin jäänyt viimeiseksi, mutta en nyt jaksa niistä ottaa stressiä. Ajatuksena minulla oli että valmistuisin jouluna. Ajallisesti se olisi erittäinkin mahdollista, mutta en tiedä haluanko valmistua vielä jouluna vai kannattaako minun hyödyntää nyt kaikki mahdollinen oppi minkä koulusta saan?! Taidan melkein taipua tuohon viimeiseen vaihtoehtoon 🙂

Tein miesten hiustenleikkuu- sekä värjäysnäytön heinäkuussa. Lähtötilanne oli aika ”mehtäläinen” ja lopputulos olikin sitten runsaasti lyhyempi ilme.

Ennen

Ennen

Ennen

Ennen

Lopputulos

Lopputulos

Partanäyttö tuli myös samalla tehtyä

Partanäyttö tuli myös samalla tehtyä

Nyt jälkeenpäin kun näitä kuvia katson, niin pikkuisen saisi vielä häivytellä noita rajoja symmetrisimmiksi.

Nyt jälkeenpäin kun näitä kuvia katson, niin pikkuisen saisi vielä häivytellä noita rajoja symmetrisimmiksi.

Asiakas oli tyytyväinen, työpaikkaohjaaja oli tyytyväinen ja olin kyllä itsekin ihan tyytyväinen tähän työhön ja aikaakaan ei tuhrautunut liikaa, mentiin ihan liiketyön kannalta normaali ajassa.

Paljon olen kesän aikana tehnyt kampauksia ja läheskään kaikista en ole kuvia ottanut enkä myöskään väri- ja leikkausasiakkaista.

Tässä kuitenkin yksi kampaus viime viikonlopulta:

Asiakas tuli mallikuvan kanssa liikkeeseen lauantaiaamuna ja lennosta piti yrittää taikoa kuvanmukainen juhlakampaus

Asiakas tuli mallikuvan kanssa liikkeeseen lauantaiaamuna ja lennosta piti yrittää taikoa kuvanmukainen juhlakampaus

WP_20160820_10_35_16_ProWP_20160820_10_35_24_ProWP_20160820_10_35_28_Pro

Tätä kampausta oli todella kiva tehdä kun sai käyttää mielikuvitusta. En olisi kyllä uskonut vuosi sitten, että pystyn jollekin kampauksen tekemään ilman koekampausta tms. 🙂

Loppuun vielä vihreän tukan kirous 😀 —->

Tässä tukassa lähtötilanne oli kovinkin punainen tukka josta asiakas toivoi sammaleenvihreää. Tein vaalennuspesun ja iskin päälle Id Hair Inkin Green-värin. Lopputulos oli onnistunut vaikka pelko ruskeasta tukasta aluksi pelottikin.

Tässä tukassa lähtötilanne oli kovinkin punainen tukka josta asiakas toivoi sammaleenvihreää. Tein vaalennuspesun ja iskin päälle Id Hair Inkin Green-värin. Lopputulos oli onnistunut vaikka pelko ruskeasta tukasta aluksi pelottikin.

/Salla

 

 

Joe Blascon meikkikoulutus ja purppuraa hiuksiin

Viime viikolla meillä oli koulussa Joe Blascon meikkikoulutus. Saimme tehdä toisillemme juhlameikin. Hyviä vinkkejä tuli taas. On se kumma, kun ainainen opin paikka ovat kulmakarvat 😀 Jotenkin sitä luuli, että kulmakarvojen meikkaus on jo hallinnassa, mutta eipä ollut.

Tässäpä aika hyvä blogibongaus kulmien oikeaoppisesta meikkaamisesta: http://blogit.kauneusjaterveys.fi/makeupbyriina/tutoriaali-kulmakarvojen-meikkaus/

Töissä tein muutama viikko sitten asiakkaalle hiusten värjäyksen sekä leikkuun. Asiakas halusi toispuoleisen mallin, joita olenkin leikannut jonkin verran. Työ oli mukava tehdä ja purppuran sain sekoitettua Elumenin pinkistä, punaisesta sekä violetista. Väri oli luonnossa himpun verran kirkkaampi kuin näissä kuvissa.

WP_20160422_15_43_06_ProWP_20160422_15_43_21_ProWP_20160422_15_43_27_Pro

Lähtötilanne oli suht tasainen porkkanan värinen tukka. Harmittaa kun kaikessa tohinassa ei aina muista niitä ennen-kuvia ottaa :/ Ja suurin osa töistä jää kokonaan kuvaamatta.

 

Laineita ja rullakampauksia

Kampausten tekoa en ole pitkiin aikoihin treenannut koulussa, joten treenailin sitten eilen ihan urakalla 🙂

Ensimmäinen lainekokeilu

Ensimmäinen lainekokeilu

Olin kyllä ihan suhteellisen tyytyväinen tähän, mutta paljon on parannettavaa vielä. Takaosa ei ollutkaan ihan sitten näin "nätti"

Olin kyllä ihan suhteellisen tyytyväinen tähän, mutta paljon on parannettavaa vielä. Takaosa ei ollutkaan ihan sitten näin ”nätti”

Lainepään kuivumista odotellessa tekaisin rullapohjan tälle harjoituspäälle ja heitin hänet kuivuriin siksi aikaa kun lainepää oli harjattavissa :)

Lainepään kuivumista odotellessa tekaisin rullapohjan tälle harjoituspäälle ja heitin hänet kuivuriin siksi aikaa kun lainepää oli harjattavissa 🙂

Romanttista kiehkuraa ja sileitä pintoja

Romanttista kiehkuraa ja sileitä pintoja

Etuosa oli minusta onnistunut

Etuosa oli minusta onnistunut

Tätä jos haluaisi asiakkaalle hifistellä, niin suoristusraudalla voisi nuo kiehkurat vielä siloittaa oikein napakoiksi :)

Tätä jos haluaisi asiakkaalle hifistellä, niin suoristusraudalla voisi nuo kiehkurat vielä siloittaa oikein napakoiksi 🙂

Kampaus oli mielestäni oikein sievä ja opettajakin oli erittäin tyytyväinen tähän. Kyllä tässä on taas jotain opittu 🙂

Pikainen kalanruotolettinuttura

Pikainen kalanruotolettinuttura

WP_20160418_10_29_22_Pro

Tässäkin yhden päivän pikainen kampauskokeilu takkuiseen kampauspäähän :D

Tässäkin yhden päivän pikainen kampauskokeilu takkuiseen kampauspäähän 😀

WP_20160405_13_46_16_Pro

Tämmöisiä kampauksia tällä kertaa.

Palataanpa taas, kunhan on jotain kuvia tänne laitella 🙂

 

Adios!

/Salla

Erikoisempia värikokeiluja

Olen tässä nyt muutamana viikkona ollut työharjoittelussa tutussa ja turvallisessa kampaamossa Ilossa Varkaudessa. Sain viime viikolla tehdä kaksi asiakasta alusta asti loppuun aivan omin nokkineni, mikä oli tosi mukavaa 🙂

Todella lyhyt kevättukka, tumman ruskealla pohjalla hopeinen raita

Todella lyhyt kevättukka, tumman ruskealla pohjalla hopeinen raita

WP_20160415_12_39_25_ProWP_20160415_12_39_30_ProWP_20160415_12_39_38_Pro

Kaveristani on tainut tulla minulle jo vakioasiakas 😀

Sitten olikin luvassa hieman erikoisempi työ. Tähän sain vapaat kädet ja työpaikkaohjaajani oli hieman ihmeissään värivalinnoista, kunnes näki lopputuloksen.

Hiukset ennen

Hiukset ennen

WP_20160415_14_21_48_ProWP_20160415_14_21_52_Pro

Ja mitäs sitten tehtiinkään…..

Tsädäm!

Tsädäm!

Pohjavärinä Goldwellilta oranssia ja oranssinvaaleaa sekoitettuna ja pituus Elumenin pinkkiä

Pohjavärinä Goldwellilta oranssia ja oranssinvaaleaa sekoitettuna ja pituus Elumenin pinkkiä

Leikkasin aika napakan polkan ja tein asiakkaalle otsatukan

Leikkasin aika napakan polkan ja tein asiakkaalle otsatukan

Tämä oli tosi kiva työ ja tekijä sekä asiakas olivat tyytyväisiä. Veikkaan, että tukka paranee kunhan se tästä hieman kulahtaa vielä 🙂 Räväkälle asiakkaalle räväkkä kuontalo 😉

/Salla

Pitkien hiusten kevätilme

Olen kunnostautunut tekemään lyhyitä hiuksia, niin nyt onkin ollut onni ja ilo tehdä välillä pitkille hiuksille leikkauksia ja värjäyksiä.

Tein kotona kaverilleni ”tee mitä haluat”-tukan. Minulla on pussillinen Id Hair Paintin värejä, joten sieltä valikoitui Mahongy Brown väri tyveen ja pituuteen. Elävyyttä tukkaan saatiin tekemällä raitoja vaalennusaineella 🙂

Ennen 1

Ennen 1

Ennen 2

Ennen 2

Ennen 3

Ennen 3

Ja tässä lopputulos….

Sivulle lyhyempää tukkaa

Sivulle lyhyempää tukkaa

Päällisosaan tein yhden kerroksen ohuita raitoja ja alaosaan kaksi harsomaista palkkiraitaa

Päällisosaan tein yhden kerroksen ohuita raitoja ja alaosaan kaksi harsomaista palkkiraitaa

WP_20160402_18_38_29_Pro

Täytyy sanoa, että olen suhteellisen tyytyväinen tähän suoritukseen 😀 Kotona kun ei ole opettajaa lähellä jolta voisi kysyä apua, niin on itse katsottava ja pähkäiltävä miten leikkaus tehdään. Lopputulos oli onnistunut. Tosin jos olisi ollut mahdollista, olisin tyveen laittanut enemmän luonnonsävyä, mutta nyt oli mentävä niillä purkeilla mitä kotoa löytyi 🙂

Tänään olikin sitten koulussa asiakas, joka oli itse blondannut hiuksiaan kotona ja samalla saanut päänahkaansa allergisenreaktion myötä rakkuloita. Tukka oli erittäin läikykäs (”Supikoira”) ja tavoitteena oli mahdollisimman tasainen vaalea väri ja mieluiten viileän vaalea 🙂

Lähtötilanne. Tukka oli luonnossa keltaisempi kuin kuva antaa ymmärtää.

Lähtötilanne vaalennuspesun jälkeen. (Jauhetta, hoitoainetta, hapetetta ja lämmintä vettä)

 

Tummimat kohdat saatiin jo vaalennuspesulla kesytettyä, mutta keltaisuutta oli edelleen enemmän kuin mitä kuva antaa ymmärtää.

Päädyin Lorealin Majirel-sarjaan vaalennustehon vuoksi. Sekoitin Ash ja Violet (helmiäinen) sävyjä keskenään.

Päädyin Lorealin Majirel-sarjaan vaalennustehon vuoksi. Sekoitin Ash ja Violet (helmiäinen) sävyjä keskenään.

Vaalennusväri täytyi levittää asiakkaalle siten, ettei sitä mene hiuspohjaan.

Vaalennusväri täytyi levittää asiakkaalle siten, ettei sitä mene hiuspohjaan.

ja valmista!

ja valmista!

Lopputulos oli luonnollinen ja viileän vaalea. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsi Donald Trup-lookista eroon ;)

Lopputulos oli luonnollinen ja viileän vaalea. Asiakas oli tyytyväinen ja pääsi Donald Trump-lookista eroon 😉

Itselleni tungin päähäni viime viikolla Color Paintin Hot Pinkin mixattuna hoitoaineeseen. Tuli aika kiva hattaratukka :)

Itselleni tungin päähäni viime viikolla Color Paintin Hot Pinkin mixattuna hoitoaineeseen. Tuli aika kiva hattaratukka 🙂

/Salla

 

Kevättä rinnassa! \o/

Nyt tulee taas pitkän kirjoitustauon jälkeen aika tuhti postaus. Kaikista töistä en ole kuvia ottanut, mutta muutamista kylläkin.

Viime viikolla koulussa sain ottaa jo täytettäväksi kolmannen vuoden tavoitejaksolapun, joten voi olla hyvinkin mahdollista että saan jo ensi jouluna paperit. Haluan kuitenkin ensiksi olla aivan ”valmis” ennen kuin astun itsenäisesti tätä hommaa tekemään, eli jos jouluna ei vielä ole sellaista oloa että olisin jo valmis, niin sitten jatkan koulua kevääseen. Hirveän nopeasti on tämä aika mennyt ja kun ahkerasti tekee niin se myös palkitaan 🙂

Kesäksi olen miettinyt työharjoittelua jossain kampaamossa, sillä saisi myös opintoja eteenpäin ja varmuutta/osaamista omaan tekemiseen. Sitä on onneksi tässä muutama kuukausi vielä aikaa miettiä.

Mutta nyt niihin töihin mitä olen/olemme päässeet tekemään…

Peruukki-/tuuhennepäivä

Koulussa meillä oli pari viikkoa sitten peruukki-/tuuhennepäivä. Harmillisesti koululle ei juurikaan asiakkaita tullut (olisiko tapahtuman markkinointi ollut liian maltillista?!), mutta kaksi asiakasta saimme kuitenkin.

Ensimmäinen asiakas oli tuuhenneasiakas. Hänellä ei varsinaisesti ollut mitään hätää hiustensa kanssa, mutta kuitenkin hieman ohuehkot, mistä syystä hänen tyvikasvunsa tuli esiin jo aika varhaisessa vaiheessa hiusten värjäyksen jälkeen.

Asiakas oli käynyt hiustenvärjäyksessä vajaa kaksi viikkoa sitten

Asiakas oli käynyt hiusten värjäyksessä vajaa kaksi viikkoa sitten

Hiustuuhennepuutereista löytyy eri sävyjä, joten varmasti lähes kaikille sieltä sopiva sävy löytyy.

Hiustuuhennepuutereista löytyy eri sävyjä, joten varmasti lähes kaikille sieltä sopiva sävy löytyy.

Lopputulos oli mielestäni aika hyvä ja huomaamaton. Tuo tuuhennepuuteri sisältää hiuskuituja ja se on koostumukseltaan samanlaista kuin hiuspuuteri. Kuopiossa toimiva Kinnunen myy tuuhennepuutereita, eli sieltä niitä saa, jos alkaa tyvikasvu tai pälvikaljuisuus harmittamaan. Yhden purkin hinta taisi pyöriä siinä 30-40€ hintaluokissa, mutta on kuitenkin aika riittoisaa ainetta. Tuuhennetta ei kannata sirotella koko päähän vaan ainoastaan ongelmakohtiin. Pakettiin saa ostettua erikseen myös kiinnitysaineen, mutta esim. tämän asiakkaan kohdalla myös hiuslakka ajaa saman asian.

Meillä oli myös yksi peruukkiasiakas, mutta hänestä minulla ei ole kuvia näyttää. Kävimme läpi erilaisia vaihtoehtoja hänelle sekä peruukinhoitamisohjeita. Päivään jäi aika paljon luppoaikaa, joten saimme itse kokeilla peruukkeja toisillemme, totta kai niitä piti sitten kokeilla 🙂

Taidan pitää vielä omat hiukseni enkä lähde kasvatusprojektiin :D

Taidan pitää vielä omat hiukseni enkä lähde kasvatusprojektiin 😀

Peruukkiasiakkaiden kanssa täytyy kuitenkin olla hienotunteinen. Monelle asia on niin arkapaikka ettei siinä passaa paljoa lähteä pelleilemään tai ehdottelemaan jotain liian räiskyvää mallia, mikä asiakkaalle ei sovi. Suurin osa peruukkiasiakkaista ovat kuitenkin pitkäaikaissairaita ja eivät ehket ihan näin ilomielellä hiuksia sovittele niin kuin minä tuossa kuvasarjassa.

Muodonmuutos

Työharjoittelujaksolla teimme työpaikkaohjaajan kanssa asiakkaalle muodonmuutoksen. Asiakas oli voittanut muodonmuutoskilpailun ja antoi työpaikkaohjaajalleni vapaat kädet hiustensa suhteen. Minä olin hieman apukätenä siinä sivussa.

Asiakas saapui meille pitkähiuksisena

Asiakas saapui meille pitkähiuksisena

Ja lähti aika lyhyellä tukalla :)

Ja lähti aika lyhyellä tukalla 🙂

Hiuksiin tehtiin marmonointitekniikalla raitoja

Hiuksiin tehtiin marmonointitekniikalla raitoja

Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja hiuksiin tuli lisää eloa. Asiakas oli kärsinyt hiustenlähdöstä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia, joten pitkä tukka sai siitäkin syystä lähteä.

Lyhyiden hiusten iloa

Vakioasiakkaani tuli taasen hiusten värjäykseen ja leikkaukseen. Vielä ei kuulemma ollut blondauksen aika, joten tummassa oli pysyttävä. Sain vapaat kädet ja ajattelin lähteä tekemään kirkkaan turkoosia päällisosaa ja tumma tyveä. Vaallenusaineen voima ei tällä kertaa riittänyt tarpeaksi vaaleaan pohjaan turkoosille, joten se kirkkaan turkoosi meni enemmänkin meren vihreäksi. Lopputulos ei kuitenkaan ollut hullumpi, ehkä ennemminkin ihan hauska vahinko 😀

Tässä hieman lähtötilannekuvia:

WP_20160317_12_17_16_ProWP_20160317_12_17_25_ProWP_20160317_12_17_36_Pro

Ja tässä lopputulos:

Tyveen laitoin 3N:ää ja ripauksen sinistä mixeriä, jotta siihen saadaan tuhkainen/metallinen sävy

Tyveen laitoin 3N:ää ja ripauksen sinistä mixeriä, jotta siihen saadaan tuhkainen/metallinen sävy

Päälle tuli vaallenus jonka päälle Elumenin turkoosi ja taitoin tein vielä Color Paintin turkoosilla.

Päälle tuli vaallenus jonka päälle Elumenin turkoosi

Tein vielä Elumenin päälle taiton Color Paintin turkoosilla

Tein vielä Elumenin päälle taiton Color Paintin turkoosilla

Ehkä ensi kerralla vähän jotain iisimpää 😀 Mutta kaikkeahan täytyy kokeilla, ei tätä hommaa muuten opi.

Sitten sainkin koulussa tehdä koulukaverilleni hiustenleikkuun sekä värjäyksen. Tykkään aivan älyttömästi leikata lyhyttä tukkaa. Koulukaverilleni tehtiin aika paljon samanlainen leikkaus kuin aiemmassa kuvassa olevalla kaverillani on.

Ennen

Ennen

Jälkeen (huomatkaa miten kaikki nauttii olla kuvattavina)

Jälkeen (huomatkaa miten kaikki nauttii olla kuvattavina)

Ennen

Ennen

Ja jälkeen :)

Ja jälkeen 🙂

Vielä sivusta ennen-kuvaa

Vielä sivusta ennen-kuvaa

ja jälkeen

ja jälkeen

Tuli aika magee rokkitukka ja koulukaverikin tykkäsi. Oranssit magmaraidat saivat kyytiä ja tilalle laitettiin Color Paintin Hot Pinkkiä sekä Purple Rainia.

 

Ja sitten tähän loppuun vielä tuuletukset, nimittäin permanentin rullauskoe meni läpi! Eli nekin monien kymmenien kertojen rullausharjoitukset palkittiin vihdoin ja yllätin itseni nopeudella 🙂 Kyllä tämäkin näköjään tästä alkaa sujumaan.

Tiiliskivirullaus

Tiiliskivirullaus

WP_20160318_10_29_17_Pro

Laitetaan nyt tähän samaan syyssyyn muutamia kuvia mitä en ole tänne jaksanut vielä laittaa. Nämä kaikki ovat alkusyksyn töitä, lukuunottamatta tuota pitkän tukan liukuvärjäystä (sen teimme koulukaverin kanssa yhdessä reipas kuukausi sitten)…

WP_20160122_13_14_47_Pro

Ensimmäiset kuviot hiustenleikkauskoneella

Hiustaidetta :D

Hiustaidetta 😀

Pikakampaus

Pikakampaus

Pikakampaus sivusta

Pikakampaus sivusta

Pitkän tukan liukuvärjäys

Pitkän tukan liukuvärjäys

Tulihan noita muutama kuva tähän postaukseen, niin jospa näillä taas tarkenee vähän aikaa 🙂

/Salla

 

 

 

Sutturoita

Viikonlopun hulinoista on selvitty ja alkuviikko harjoittelussa on mennyt lähinnä kampauspäätä hakaten 😀 (Yritän epätoivoisesti oppia tekemään lettikampauksia).

Perjantaina käytiin koulussa ripsien sekä kulmien värjäys läpi, eli nyt onneksi edes niitä pääsee tuolla harkkapaikassa tekemään. Siellä on tullut aika paljon oltua kaksin harjoituspään kanssa, koska ei oikein ole voinut muuta tehdä. Halu tekemiseen olisi suuri, mutta taidot puuttuu eikä kiireisessä paikassa juuri joudeta neuvomaan. Mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu kunhan taidot kehittyy 🙂

Eilen sain tehdä harkkapaikan pomolle kampauksen. Kylmä hiki meinasi valua pitkin selkää. Tällä kertaa vuorossa oli silmukkanuttura. Sussulla oli aika erimittaista tukkaa päässä, joten tämäkään kampaus ei ollut minulle se helpoin tekele 🙂

Silmukkanuttura

Silmukkanuttura

Rusetti”nuttura” on hauskan näköinen kampaus ja erittäin simppeli tehdä. Haluaisin kokeilla tätä jollekin ihan elävälle tyypille 🙂 Uskon että tuon rusetin rinnalle voisi keksiä vaikka mitä hauskoja juttuja, jolloin kampauksesta tulisi mielenkiintoisempi. Tässä kuva rusettikampauksesta harjoituspään päässä…

Rusettinuttura

Rusettinuttura

Torstaina tehtiin koulussa hiushoitoja sekä päähierontoja. Minun parini joutui lähtemään aamupäivällä pois koulusta ja minä pääsinkin ensimmäisenä nauttimaan hiushoidosta. Laitettiin hoitoaineen joukkoon tippa Color Maskin pinkkiä hoitoainetta ja lopputuloksena oli ihana possunpunainen pää <3 Noh, minäpä jäin sitten ilman paria mutta sainkin leikata opettajan hiukset! Jee,jee 😀 Hyvin sujui kun apu oli niin lähellä 😉

Perjantai-iltana lähdettiin Wilman kanssa haukkaamaan raitista ilmaa :D

Perjantai-iltana lähdettiin Wilman kanssa haukkaamaan raitista ilmaa 😀

Huomenna jatkuu leikkuuhommat ja ensi viikolla alkaa värjäykset! Mahdavada!

/Salla

Ainiin! Loppuun vielä tämän päivän kampaus… kunnon kuvotus! Tuo nyöritys…. Oih ja voih! 😀 Kyllä taas silmä ”lepää”. Ainoa asia mikä onnistui, oli tuo kalanruotoletti joka ei juurikaan näy tuon muun pökäleen alta 😀

collage-1441733097776

Älä sano mitään, minä kyllä tiiän prkl!